Veli Reijonen Oy

Siiviläputkikaivojen toteuttaminen

Toteutamme siiviläputkikaivot kalustoineen ja yläosarakenteineen vuosikymmenten kokemuksella. Käytössämme ovat itse kehittämämme, jo vuosikymmeniä käytössä olleet siiviläputket, joita käyttämällä siiviläputkikaivoilla voidaan turvata niin suuren kaupungin kuin pienen vesiosuuskunnankin vedentarve. Toteutamme siiviläputkikaivoja itse kehittämällämme porauskalustolla myös vaativiin maaperäolosuhteisiin. Lisäksi ainoana Suomessa olemme jo kolmenkymmenen vuoden ajan tarjonneet tuottotakuun tutkimillemme paikoille rakentamillemme siiviläputkikaivoille.

Mikä on siiviläputkikaivo?

Siiviläputkikaivo, eli lyhyemmin putkikaivo, on irtomaahan rakennettu ja putkitettu kaivo, jossa vesi suotautuu kaivoon sen seinämissä olevien siivilöiden kautta. Siiviläputkikaivot ovat kuilukaivoja paremmin erilaisiin maaperäolosuhteisiin mukautettavissa, koska siiviläosan pituutta voidaan vapaasti säätää vettä johtavan kerroksen paksuuden mukaisesti maksimaalisen tuoton varmistamiseksi.

Siiviläputkikaivon periaatekuva.

Siiviläputkikaivon periaatekuva.


Putkikaivojen koot ja tyypit

Käytämme putkikaivoissa jo vuosikymmeniä käytössä olleita patentoimiamme FLUXSCREEN-siiviläputkia, jotka ovat Suomessa yleisimmin käytetty putkikaivojen siiviläputkiratkaisu, ja niissä käytetyn muovilaadun soveltuvuus elintarvikekäyttöön on testattu VTT:llä. Siiviläputken koko ja tyyppi vaihtelevat käyttöympäristön mukaan. Pienin putki on nimellishalkaisijaltaan 50 mm ja suurin on 500 mm.

FLUXSCREEN-siiviläputkia on kolmea eri tyyppiä:

  • FLUXSCREEN-vaakarakoputki, jossa on koko putken ympäri ulottuvat vaakaraot,
  • FLUXSCREEN-MAXI, jossa on vaakarakojen lisäksi myös pystyraot, sekä
  • FLUXSCREEN-SLIM, jossa on tiheä vaakaraotus ja ohut seinämän vahvuus.
  • Kaikissa FLUXSCREEN-siiviläputkissa on V-muotoiset sisäänpäin aukenevat raot, jotka eivät pitkäaikaisessakaan vedenotossa tukkeudu kiintoaineksesta.

    Kehittämiämme eri kokoisia ja tyyppisiä FLUXSCREEN-siiviläputkia.

    Kehittämiämme eri kokoisia ja tyyppisiä FLUXSCREEN-siiviläputkia.


    Putkikaivojen antoisuus ja tuottotakuu

    FLUXSCREEN-siiviläputkien suuri rakopinta-ala ja nykyaikaisen kaivotekniikan käyttö mahdollistavat suurituottoisten putkikaivojen rakentamisen. Putkikaivojen antoisuudet tyydyttävät niin pienen vesiosuuskunnan kuin suuren kaupunginkin vedentarpeen. Suurituottoisimman toteuttamamme siiviläputkikaivon toteutunut tuotto on 18 000 kuutiota vuorokaudessa.

    Kaivopaikkatutkimustemme avulla voimme jo ennen kaivon rakentamista määrittää kaivon antoisuuden ja annamme sille takuun. Tuottotakuu tarkoittaa sitä, että saamme toteutettua tutkimaamme pisteeseen siiviläputkikaivon takaamallamme tuotolla. Kaivon tuotolla tarkoitetaan rakennetun kaivon hetkittäistä tuottoa, joka riippuu ympäröivistä maalajeista. Pidempiaikainen tuotto riippuu pohjavesialueen antoisuudesta, joka selvitetään tyypillisesti koepumppauksella. Mikäli taattu kaivon tuotto ei toteudu, kaivoa ei veloiteta. Näin asiakkaamme tekemän investoinnin lopputulos on ennakoitavissa ja riskit minimoitu.

    Kaivon huuhtelutyö käynnissä.

    Kaivon huuhtelutyö käynnissä.


    Putkikaivon siiviläputken mitoitus ja testaus

    Siiviläputki mitoitetaan kaivon poraustyön yhteydessä perustuen työn aikana todettuihin maalajeihin. Mitoituksen tavoitteena on taata kaivolle pitkäaikainen maksimaalinen tuotto ja estää hiekan kulkeutuminen kaivoon. Lisäksi sillä varmistetaan, ettei siivilää asenneta maaperässä sellaisiin kerroksiin, joista ei saada vettä tai jotka voivat aiheuttaa vedelle sameutta.

    Putkikaivo testauspumpataan sen rakentamisen yhteydessä. Testauspumppauksessa putkikaivon antoisuus mitataan ja tulokset merkitään kaivokorttiin. Olemme kehittäneet kaivojen antoisuuden määrittämiseksi ominaisantoisuuspumppauksen, jota voidaan käyttää myös seurattaessa antoisuuden muuttumista kaivon käytön aikana. Meillä on pitkäaikainen kokemus putkikaivojen ominaisantoisuusmittauksesta vuodesta 1979 lähtien.

    Matalan siiviläputkikaivon asentaminen käynnissä.

    Matalan siiviläputkikaivon asentaminen käynnissä.


    Moderni ja tehokas suomalaiseen maaperään sopiva porauskalusto

    Yhtiöllämme on pitkät perinteet putkikaivojen rakentamiskoneiden kehittämisessä. Uusin raskas hydraulinen hierrinkoneemme valmistui 2010. Sen käyttö on mahdollistanut syvien putkikaivojen poraamisen myös vaativissa maaperäolosuhteissa. Koneen paino on 34 tonnia ja porausteho 180 kW.

    Moderni kaivonporauskone.

    Moderni kaivonporauskone.

    Referenssejä

    Muuratharjun tekopohjavesilaitoksen koekaivojen toteuttaminen


    2023

    Orimattilan Viisikivenharjun siiviläputkikaivon toteuttaminen


    2023

    Mustasaaren Sepänkylän vedenottamon siiviläputkikaivon toteuttaminen


    2022

    Siirry referensseihin

    © 2024 Suomen Pohjavesitekniikka Oy