Suomen Pohjavesitekniikka Oy

Maastotutkimukset

Olemme erikoistuneet erilaisiin pohjavesitutkimuksiin jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan ja kehittäneet pitkäjänteisesti mittausmenetelmiä ja -kalustoa, joiden avulla tutkimukset ovat luotettavia ja kustannustehokkaita. Ainoana Suomessa olemme jo kolmenkymmenen vuoden ajan antaneet tuottotakuun tutkimillemme paikoille rakentamillemme siiviläputkikaivoille.

Maaperäkairaukset ja maanäytteiden otto

Käytämme maaperätutkimuksissamme itse kehittämiämme suomalaisiin maaperäolosuhteisiin sopivia raskaita hydraulisia porakoneita, jotka mahdollistavat maaperäkairaukset myös vaativissa maaperäolosuhteissa. Suoritamme maaperäkairauksia tanko- ja maaputkikairauksina. Käytetyn kaluston koko ja teho riippuvat käytettävästä porakoneesta. Tarkemmin kalustostamme kerromme täällä. Henkilöstömme ovat kokenut, vastuullinen ja suorittaa kaikkia maastotutkimuksia.

Tarvittaessa otamme myös maanäytteitä maaperästä. Maanäytteiden ottimien halkaisijat vaihtelevat 20 ja 400 mm:n välillä.

Itse kehittämämme suuritehoinen suomalaisiin maaperäolosuhteisiin sopiva tutkimusporakone.

Itse kehittämämme suuritehoinen suomalaisiin maaperäolosuhteisiin sopiva tutkimusporakone.


Havaintoputkien asentaminen

Asennamme havaintoputkia osana tutkimuksiamme. Havaintoputket ovat ainoa suora ja luotettava menetelmä pohjaveden pinnankorkeuden määrittämiseen, ja niistä voidaan tehdä myös esimerkiksi kaivopaikkatutkimuksia, vedenjohtavuuden mittauksia ja virtausnopeusmittauksia. Nykyään lähes kaikki asentamamme havaintoputket ovat muovisia, koska niistä saadaan pitkäaikaisesti luotettavia mittaustuloksia, niistä voidaan ottaa vesinäytteitä ja niihin saadaan asennettua myös automaattiset pinnankorkeuden mittalaitteet. Havaintoputkien asennuksesta voit lukea lisää täältä.

Asentamistamme muovisista havaintoputkista saadaan pitkäaikaisesti luotettavia mittaustuloksia ja ne soveltuvat myös automaattiseen mittaukseen ja vesinäytteenottoon.

Asentamistamme muovisista havaintoputkista saadaan pitkäaikaisesti luotettavia mittaustuloksia ja ne soveltuvat myös automaattiseen mittaukseen ja vesinäytteenottoon.


Pohjaveden virtauskuvan laatiminen havaintoputkiverkoston avulla

Asennetuista havaintoputkista voidaan mitata pohjaveden pinnankorkeus suhteessa merenpintaan. Mitattujen pinnankorkeuksien avulla voimme interpoloida alueelle pohjaveden virtauskuvan eli esittää karttapohjalla alueen pohjaveden virtaussuunnat.

Virtauskuva on erittäin monikäyttöinen ja sitä voidaan hyödyntää monissa eri tutkimuksissa. Sen avulla voidaan esimerkiksi päätellä vedenhankinnalle järkevimmät sijainnit tai tutkimuspaikat. Virtauskuvasta voidaan arvioida myös vedenottamon valuma-alue eli alue, jolta vesi kerääntyy vedenottokaivolle, ja tekopohjaveden imeytysveden kulkeutumissuunta. Lisäksi virtauskuva toimii vettä johtavien kerrosten sijaintien arvioinnissa, ja sitä voidaan käyttää myös esimerkiksi likaantumisselvityksissä arvioitaessa aineiden kulkeutumista pohjaveden mukana.

Pohjaveden pinnankorkeuden käsimittaus.

Pohjaveden pinnankorkeuden käsimittaus.


Vesinäytteiden otto

Otamme vesinäytteitä pumpulla tai tarvittaessa noutimella. Vesinäytteet voidaan ottaa uppopumpulla pohjaveden syvyydestä riippumatta. Varmistamme aina havaintoputken soveltuvuuden näytteenottoon ja otamme pohjavedestä edustavan näytteen. Toimitamme otetut näytteet analysoitavaksi akkreditoituun laboratorioon ja hyödynnämme näytetuloksia osana tutkimuksiamme. Vesinäytteet ovat olennainen osa erilaisia pohjavesitutkimuksia ja pohjaveden likaantumistutkimuksia; esimerkiksi kaivopaikkatutkimuksissa on tärkeää tuntea kaivopaikalta saadun veden laatu.

Vesinäytteenottoa.

Vesinäytteenottoa.


Pistekohtainen virtausnopeuden mittaus ainutlaatuisella mittalaitteella

Pohjaveden virtausnopeus ja -suuntamittauksissa käytämme Suomessa ainutlaatuista ja itse kehittämäämme mittalaitetta. Mittalaitteella voidaan mitata havaintoputkesta pohjaveden virtauksen suunta ja vauhti kerroksittain erittäin tarkasti. Mittalaitteen virtausnopeuden erottelukyky on noin 10 cm/d ja mittauksia voidaan tehdä halutulla pystytarkkuudella.

Pohjaveden virtausreiteillä eli -suunnilla ja virtausnopeuden suuruudella on suuri merkitys esimerkiksi tekopohjaveden puhdistumisessa ja pohjaveden likaantumistapausten selvittämisessä. Kun veden kulkeutumisreitit ja virtausnopeudet sekä niiden perusteella määritetyt viipymät voidaan mitata kentällä, saadaan muun muassa tekopohjavesilaitosten ja pohjaveden likaantumistapausten puhdistamisen suunnittelulle todellista mittaustietoa. Todellinen mittaustieto on edellytys laajemmissa hankkeissa paljon käytettyjen virtausmallien laatimisessa.

Virtausnopeusmittauksella selvitetään pohjaveden virtauksen nopeus ja suunta.

Virtausnopeusmittauksella selvitetään pohjaveden virtauksen nopeus ja suunta.


Vedenjohtavuuden kerroksittainen määritys putkivirtausmittauksella

Vedenjohtavuusmittauksissa käytämme patentoitua putkivirtausmittausmenetelmää, jolla voidaan luotettavasti mitata kerroksittain maaperän vedenjohtavuudet pohjaveden pinnankorkeudesta riippumatta. 1980-luvulla kehittämäämme putkivirtausmittausta käytetään pohjaveden pinnan alapuolisten maaperäkerrosten vedenjohtavuuden määrittämiseen havaintoputkessa. Menetelmällä saadaan erotettua pienetkin maalajien vedenjohtavuuksien erot. Tavallisimmin menetelmää käytetään kaivopaikkatutkimuksissa, tekopohjavesitutkimuksissa ja likaantumistutkimuksissa, mutta menetelmä soveltuu käytettäväksi kaikissa muovisissa sisähalkaisijaltaan 50–60 mm havaintoputkissa.

Putkivirtausmittaus eroaa muista Suomessa käytössä olevista vedenjohtavuuden mittausmenetelmistä siten, että vedenjohtavuuden jakauma voidaan mitata halutulla kerrosvälillä erittäin tarkasti myös olemassa olevissa havaintoputkissa. Menetelmä korvaa aikaisemmin käytetyn slug-test-mittauksen, jolla voidaan tavallisesti määrittää ainoastaan havaintoputken siiviläosan ominaisantoisuus. Putkivirtausmittauksen tarkkuus on huomattavasti parempi ja se soveltuu paremmin erilaisiin maaperäolosuhteisiin. Olemme toteuttaneet putkivirtausmittauksia vuosikymmenten aikana yli tuhannessa havaintoputkessa.


Happi- ja lämpötilaprofiilimittaus

Teemme havaintoputkista pohjaveden happipitoisuuden ja lämpötilan mittauksia. Mittauksia voidaan suorittaa esimerkiksi pumpatusta vedestä tai kerroksittain. Mittaustasot vaihtelevat tilanteen mukaan, ja mittauksia voidaan hyödyntää erilaisissa pohjavesi- ja tekopohjavesitutkimuksissa, esimerkiksi selvitettäessä pohjaveden kerrostuneisuutta.

Happi- ja lämpötilaprofiilimittaus toimii erinomaisesti yhdessä putkivirtausmittauksen kanssa. Tällöin saadaan selville veden hankintaan ja kaivon siiviläosan sijoittamiseen parhaiten soveltuvat kerrokset.

Happi- ja lämpötilaprofiilimittaus voidaan myös toistaa myöhemmin, jolloin saadaan selville esimerkiksi vedenoton tai imeytyksen vaikutukset veden laatuun, sillä happipitoisuus on tärkein veden laatua kuvaava indikaattori. Tekemämme happi- ja lämpötilaprofiilimittaus on edullisempi vaihtoehto kuin vesinäytteiden ottaminen eri tasoilta.


Kaivopaikkatutkimukset ja mitoitetun kaivon tuottotakuu

Vuosikymmenten mittainen kokemuksemme kaivonrakentamisesta on osoittanut, että luotettavat kaivopaikkatutkimukset ovat ehdoton edellytys onnistuneelle kaivolle. Suoritamme kaivopaikkatutkimukset raskaalla porauskalustolla ja erikoismittalaitteilla monivaiheisesti. Kaivopaikkatutkimuksen tulosten perusteella mitoitamme kaivon ja mitoitukselle annamme tuottotakuun.

Tuottotakuu tarkoittaa sitä, että tutkimaamme pisteeseen saamme toteutettua siiviläputkikaivon takaamallamme tuotolla. Mikäli taattu kaivon tuotto ei toteudu, kaivoa ei veloiteta. Kaivon tuotolla tarkoitetaan rakennetun kaivon hetkittäistä tuottoa, joka riippuu ympäröivistä maalajeista. Pidempiaikainen tuotto riippuu pohjavesialueen antoisuudesta, joka selvitetään tyypillisesti koepumppauksella.

Kaivopaikkatutkimus käynnissä.

Kaivopaikkatutkimus käynnissä.


Pohjaveden likaantumistutkimukset

Pohjaveden likaantumistapauksissa oleellisinta on selvittää, kuinka laajasta ja vakavasta pilaantumisesta on kyse. Tätä varten asennamme havaintoputkia ja mittaamme niistä pohjaveden pinnankorkeudet alueellisen virtauskuvan määrittämiseksi. Yksityiskohtaisen kulkeutumisen selvittämiseksi mittaamme havaintoputkista kerroksittaiset pohjaveden virtaussuunnat ja -nopeudet. Lisäksi otamme havaintoputkista vesinäytteet lika-aineen pitoisuuden selvittämiseksi, tarvittaessa kerroksittain. Voimme myös hyödyntää kaikkia saatuja mittaustietoja virtausmallin laatimisessa. Mallin avulla voimme selvittää likaantumisen kulkeutumista pohjavesiesiintymässä.

Tutkimuksilla määritämme parhaan lika-ainetta keräävän kaivopaikan ja toteutamme suoja- tai puhdistuspumppauskaivon. Toisena vaihtoehtona kunnostukselle on lika-aineen hajottaminen hapettamalla VYR-menetelmällä.

Referenssejä

Etelä-Savon pohjavesialueiden uudelleenluokituksen vedenjohtavuuksien mittaus putkivirtausmittauksella


2020

Konginkankaan hevosurheilukeskuksen ja sitä ympäröivän alueen pohjaveden virtauskuvan selvittäminen osana pohjavesitutkimuksia ja riskinarviointia


2018

Kokemäen Kooman vedenottamon kaivopaikkatutkimus


2016

Siirry referensseihin

© 2024 Suomen Pohjavesitekniikka Oy